sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Maali-inventaario


Ei tämä olo täällä sentään ihan pelkkää aurinkokannella loikoilua ole. Jotain pientä täytyy yrittää puuhaillakin. Huomenna on jännittävä päivä, koska silloin tehdään vesipainekoe. Sitä varten Matti puhdisti mutaluukuista ja miesluukusta vanhat tiivisteet pois. Sen jälkeen Matti vielä ruuvaili saunan repsottavan katon paremmin paikoilleen. Varustamo kiittää :)

mutaluukku
miesluukku



Itse puolestani inventoin maalivarastoja. Maalaamista täällä riittää aivan loputtomasti, ja melko pikaisesti pitäisi muun muassa paikkamaalata vähän kappia, maalata ajohytin sisäkatto ja osa reelinkien sisäpuolista. Messin ja saunan eteisen lattiatkin kaipaavat jossain vaiheessa uutta maalia pintaansa. Jotta pääsisin hommassa alkuun, päätin ensin tutkailla, mitä kaikkea peräpilssistä löytyy.

Raju on tietysti hengessä mukana.



Kävin joka purkin läpi ja paljon olikin kaatopaikalle vietävää. Kirjoitin ylös kaikki säilytettävät maalit, niiden merkit ja purkeista löytyvät sävyt. Näin selvisikin moni asia, kuten vaikkapa käytettyjen lattiamaalien sävyt.  Ruskeaa lattiamaalia löytyi sen verran, että sillä saisi varmaan vaikkapa messin lattian tai saunan pukuhuoneen lattian maalattua vaikka huomispäivänä. Mastomaalia ja hopeanhohtoista silikonialumiinimaalia on myöskin runsaasti, mutta niille ei juuri nyt ole kyllä erityistä tarvetta. Mastomaalin löytyminen oli kuitenkin erityisen hyödyllistä, sillä en ikipäivänä osaisi ostaa omin päin niin kellertävää sävyä.

Erityisesti sisätiloissa käytetyt maalit ovat tuttuja ja helppokäyttöisiä, mutta varastosta löytyi myös maaleja, joiden kaltaisten kanssa en ole aiemmin ollut tekemisissä. En esimerkiksi tiedä, onko Temadur 50 sellainen maali, jolla voisi maalata ajohytin katon. Tai en tiedä, onko Temalac FD 50 se maali, jolla kappia voisi paikkamaalata. Enkä muutenkaan tajua, miten em. maalin kanssa ylipäätänsä toimitaan. Täytyypä ottaa siis selvää.


Teloja, pensseleitä ja hiontatarvikkeita löytyi ilahduttava määrä, ja nyt ne on kaikki järjestetty yhteen ja samaan paikkaan. Jotain tarttis päästä maalaamaan pikapuoliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti